Bianca Bustamante

Bustamante kilpailemassa W Seriesissä kaudella 2022.

Bianca Bustamante (s. 19. tammikuuta 2005) on filippiiniläinen autourheilija.[1]

Bustamante aloitti autourheilun kuusivuotiaana.[2] Hän on kolminkertainen Filippiinien vuoden kartingkuljettaja, kaksinkertainen Aasian kartingin juniorimestari ja kolminkertainen Macaon kansainvälisen karting-GP:n voittaja. Vuonna 2021 hänelle myönnettiin FIA Girls on Track -stipendi.[3] Bustamante kutsuttiin alkuvuodesta 2022 Yhdysvaltoihin naisille tarkoitetun W Series -formulasarjan uusien kuljettajien testeihin.[4] Hän osallistui myös toiseen testiin Barcelonassa, jonka perusteella valittiin kauden 2022 kilpakuljettajat.[5] Bustamante valittiin kilpakuljettajaksi W Seriesin akatemiaohjelmaan, johon hän sai kaksivuotisen sopimuksen. 17-vuotiaana hän oli sarjan toiseksi nuorin kuljettaja.[3] Esikoiskaudellaan sarjassa Bustamante ajoi vain kerran pisteille ja sijoittui kokonaispisteissä 15:nneksi.[6] Hän oli kuitenkin sarjan paras tulokaskuljettaja.[7]

Alkuvuodesta 2023 Bustamante ajoi Prema Racing -tallin kuljettajana täyden kauden Formula 4 UAE -talvisarjassa. Hän ajoi kauden aikana kahdesti pisteille.[8] Kesäkaudeksi 2023 hän siirtyi uuteen F1 Academy -sarjaan, jossa hän ajaa niin ikään Preman kuljettajana.[7] Hän nousi ensimmäisen kerran palkintopallille heti kauden ensimmäisessä kilpailussa, jossa hän nousi Nerea Martín hylkäyksen myötä toiseksi.[9]

Bustamante on rahoittanut kilpa-ajouraansa muun muassa myymällä NFT:itä.[10]

W Series -tulokset

Lihavointi tarkoittaa paalupaikkaa, kursivointi kilpailun nopeinta kierrosta. Muut selitteet löytyvät täältä.

Kausi Talli 1 2 3 4 5 6 7 Pisteet Sijoitus
2022 W Series Academy MIA
9
MIA
14
CAT
15
SIL
17
LEC
15
HUN
Kesk.
SIN
15
2 15.

F1 Academy -tulokset

Lihavointi tarkoittaa paalupaikkaa, kursivointi kilpailun nopeinta kierrosta. Muut selitteet löytyvät täältä.

Kausi Talli 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 Pisteet Sijoitus
2023 Prema Racing RBR
1
2
RBR
2
9
RBR
3
NC
CRT
1
5
CRT
2
1
CRT
3
7
CAT
1
4
CAT
2
14†
CAT
3
10
ZAN
1
10
ZAN
2
8
ZAN
3
5
MON
1
Ret
MON
2
2
MON
3
1
LEC
1
13
LEC
2
10
LEC
3
14
USA
1
4
USA
2
7
USA
3
13
116 7.
2024 ART Grand Prix JED
1
5
JED
2
6
MIA
1

9
MIA
2
2
CAT
1
4
CAT
2
7
ZAN
1
ZAN
2
SIN
1
SIN
2
LSL
1
LSL
2
ABU
1
ABU
2
57* 5.*

Lähteet

  1. Bianca Bustamante W Series. Arkistoitu 22.4.2022. Viitattu 30.4.2023. (englanniksi)
  2. Bianca Bustamante Prema Racing. Viitattu 30.4.2023. (englanniksi)
  3. a b Bianca Bustamante and Juju Noda selected for Academy Team 28.3.2022. W Series. Arkistoitu 31.3.2023. Viitattu 30.4.2023. (englanniksi)
  4. Wood, Ida: W Series’ first 2022 test to take place in USA using F4 cars 13.1.2022. Formula Scout. Viitattu 30.4.2023. (englanniksi)
  5. Wood, Ida: Belen Garcia tops W Series’ Barcelona test, three more drivers confirmed 4.3.2022. Formula Scout. Viitattu 30.4.2023. (englanniksi)
  6. Bianca Bustamante Motorsport Stats. Viitattu 30.4.2023. (englanniksi)
  7. a b Prydderch, Hannah: 2023 F1 Academy grid: Introducing the drivers and teams for the all-female series’ inaugural season 7.4.2023. FIA. Viitattu 27.4.2023. (englanniksi)
  8. Rey San Diego, John: Bianca Bustamante ready for F1 Academy following impressive F4 UAE performance Autocar Philippines. Viitattu 30.4.2023. (englanniksi)
  9. Cruz, Nina Angela Mikaela: F1 Academy: Bianca Bustamante gets podium in inaugural all-female race 29.4.2023. ABS-CBN. Viitattu 30.4.2023. (englanniksi)
  10. Star Teen Filipino Race Driver Bianca Bustamante Unveils NFT Project to Achieve her F1 Dream 12.5.2022. Manila: Journal Online. Viitattu 30.4.2023. (englanniksi)

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Bianca Bustamante Wikimedia Commonsissa