Cyhra

Cyhra
Tiedot
Toiminnassa 2017–
Tyylilaji melodinen metal
Kotipaikka Ruotsi
Laulukieli englanti
Jäsenet

Jake E, laulu
Jesper Strömblad, kitara
Euge Valovirta, kitara
Peter Iwers, basso
Alex Landenburg, rummut

Levy-yhtiö

Spinefarm Records (2017–)

Aiheesta muualla
Kotisivut
Infobox OKNimi-testi OK

Cyhra on ruotsalainen melodisen metalin superyhtye, joka perustettiin vuonna 2017. Yhtyeen laulaja Jake E vaikutti aiemmin Amaranthessa, basisti Peter Iwers In Flamesissa, kitaristi Jesper Strömblad samoin In Flamesissa ja muun muassa HammerFallissa, suomalainen kitaristi Euge Valovirta[1] vaikutti aiemmin ruotsalaisessa Shining yhtyeessä ja CyHran saksalaisvahvistus rumpali Alex Landenburg on toiminut Annihilatorin ja Stratovariuksen kiertuerumpalina ja soittaa myös Axxis-yhtyeessä.[2] Yhtye on kiinnitetty Spinefarm Recordsille.

Yhtyeen ensimmäinen single Karma julkaistiin 25. elokuuta 2017.[3] Esikoisalbumi Letters to Myself julkaistiin 20. lokakuuta 2017. Levyn julkaisun myötä yhtye lähti maailmankiertueelle, joka alkoi 27. lokakuuta Helsingin Nosturista. Yhtye esiintyi myös Laukaassa vuoden 2018 John Smith Festivalilla.[4]

Jäsenet

Diskografia

Studioalbumit

Singlet

  • "Karma" (2017)
  • "Letter to Myself" (2017)
  • "Heartrage" (2018)
  • "Here to Save You" (2018)
  • "Forever" (2018)
  • "Out of My Life" (2019)
  • "Ready to Rumble" (2022)
  • "Life is a Hurricane" (2023)
  • "If I" (2023)

Lähteet

  1. Shiningin jättänyt kitaristi Euge Valovirta liittyy Cyhran riveihin | KaaosZine KaaosZine. 30.9.2017. Viitattu 29.11.2017.
  2. Mäenpää, Arto: In Flamesin sekä Amaranthen entisiltä jäseniltä uusi yhtye Cyhra: debyyttialbumi luvassa myöhemmin tänä vuonna Kaaoszine. 13.3.2017. KaaosZine. Viitattu 28.9.2017.
  3. Mäenpää, Arto: In Flamesin ja Amaranthen entisistä jäsenistä koostuva Cyhra julkaisee debyyttinsä lokakuussa: ensimmäinen kappale ”Karma” kuunneltavissa Kaaoszine. 25.8.2017. KaaosZine. Viitattu 28.9.2017.
  4. Mäenpää, Arto: Amaranthe, In Flames, HammerFall… ruotsalainen Cyhra ensimmäiselle keikalleen Suomeen Kaaoszine. 24.7.2017. KaaosZine. Viitattu 28.9.2017.

Aiheesta muualla

  • Cyhra Discogsissa. (englanniksi)
  • Cyhra Encyclopaedia Metallumissa (englanniksi)
  • Cyhran virallinen sivusto (englanniksi)
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
Kansalliset
  • Yhdysvallat
Taiteenala
  • MusicBrainz