Gobeliini

Flanderilainen metsästysaiheinen gobeliini 1500-luvun lopulta
Xantenin tuomiokirkon gobeliini, joka esittää Ahasveruksen ja Esterin tarinan Raamatusta. Weselissä valmistetun kuvakudoksen lahjoitti Adolf von Wylich vuonna 1574.
Linderhofin linnan Gobeliini-salongin kankaalle maalattuja gobeliinijäljitelmiä n. vuodelta 1880

Gobeliini on käsin kudottu kuvallinen seinävaate. Gobeliinien kuvioinnissa lankoja ei viedä sukkulalla kankaan reunasta toiseen, vaan kukin väri poimitaan esiin käsin.[1]

Gobeliini sai nimensä pariisilaisesta Les Gobelins -tehtaasta. Gobelin-suku oli harjoittanut värjärin ammattia jo 1400-luvulla. Vuonna 1662 tuotanto siirtyi valtion omistukseen, jolloin myös laajennettiin tuotantoa taidekäsitöihin.[1]

Alun perin gobeliineiksi kutsuttiin tämän Pariisissa sijainneen tehtaan tuotteita, joiden kuvat olivat hyvin maalauksellisia ja, toisin kuin muissa kuvakudoksissa, ottivat huomioon myös perspektiivin. Ne esittivät yleensä jotakin historiallista tapahtumaa tai uskonnollisen kertomuksen kohtausta.[2]

Myöhemmin gobeliini-nimeä on käytetty myös muista pystykangaspuissa ns. gobeliinitekniikalla kudotuista kuvakudoksista. Nykyään gobeliinia jäljitteleviä kudonnaisia (mm. kankaita) valmistetaan myös koneellisesti. Gobeliiniksi kutsutaan erityisesti huonekalujen verhoilukankaaksi jacquardkoneella kudottuja monivärisiä kankaita.[2]

Katso myös

  • Raanu
  • Ryijy

Lähteet

  1. a b Taiteen pikkujättiläinen, s. 178. WSOY, 1995. ISBN 951-0-16447-X
  2. a b Maija Suova (toim.): Emännän tietokirja I–II, 4. uudistettu laitos, s. 1117. WSOY, 1958.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Gobeliini Wikimedia Commonsissa
Tämä taiteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.