Hicham Ayouch

Hicham Ayouch
Henkilötiedot
Syntynyt30. kesäkuuta 1976 (ikä 48)
Pariisi, Ranska
Ammatti toimittaja, kirjoittaja ja elokuvaohjaaja
Ohjaaja
Aktiivisena 2002–
Tunnetuimmat ohjaukset Fièvres (Fevers, 2013)
Palkinnot

FESPACO:n Yennengan kultainen ori (2015)

Aiheesta muualla
IMDb
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Hicham Ayouch (30. kesäkuuta 1976) on ranskalais-marokkolainen toimittaja, kirjoittaja ja elokuvaohjaaja. Hänen isoveljensä on elokuvaohjaaja Nabil Ayouch.

Hicham Ayouch opiskeli ensin journalistiksi, mutta siirtyi 2000-luvun alussa audiovisuaalisen tuotannon piiriin.[1]

Ayouch voitti ohjaamallaan elokuvalla Fièvres (Fevers, 2013) FESPACO:n elokuvajuhlien pääpalkinnon Yennengan kultaisen oriin (2015). Elokuvan käsittelee pojan ja hänen isänsä kohtaamista ja isä-lapsi -suhteen kehittymistä erilaisine tunteineen. Elokuvan päähenkilö Benjam on lapsi, jonka äiti joutuu vankilaan. Tällöin Benjamille selviää, että hänellä on Pariisin lähiössä asuva isä, jonka luokse hän muuttaa asumaan. [2]

Lähteet

  1. Hicham Ayouch. Réalisateur marocain lefigaro.fr. Viitattu 10.2.2019. (ranskaksi)
  2. Fevers (2013). Fièvres (original title) imdb.com. Viitattu 10.2.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla

  • Hicham Ayouch. France, Maroc (ranskaksi) (africultures.com)
  • Après le meurtre de Mireille Knoll, le Franco-marocain juif et musulman Hicham Ayouch appelle à la paix entre les communautés (28.3.2018) (ranskaksi) (huffingtonpost.fr)
  • Fièvres (Fevers, 2013) elokuvan traileri englanninkielisin tekstein (ranskaksi) (youtube.com)
  • Interview d'Hicha, Ayouch, réaliseteur de 'fissures' « Le Maroc doit se regarder en face » (06/04/2011) (ranskaksi) (lefigaro.fr)
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: fr:Hicham Ayouch
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Yhdysvallat
Muut
  • IdRef