Huhtakeskus
Huhtakeskus on nimi pienalueelle ja siellä sijaitsevalle ostoskeskukselle Huhtasuon kaupunginosassa Jyväskylässä. Huhtakeskus suunniteltiin olemaan sitä ympäröivien asuinalueiden palvelukeskus.[1]
Huhtakeskuksen ostoskeskus
Huhtakeskus on alueella sijaitsevan ostoskeskuksen ja julkisten palveluiden palvelukeskittymän nimi.[2] Sen palveluita ovat muun muassa Sale,[3] pub,[4] apteekki, kirjasto ja terveysasema.[5] Huhtakeskuksella sijaitsee myös kohtaamispaikka Huhtasuon Kylätoimisto.[6]
Huhtakeskuksen ostoskeskus koostuu yhdeksästä eri rakennuksesta, joista ensimmäiset rakennettiin vuonna 1979.[2][1] Arkkitehtuuritoimisto Anna-Maija ja Martti I. Jaatinen toimi ostoskeskuksen arkkitehtuurin suunnittelijoina.[1] Huhtakeskuksen ostoskeskuksen laajennusosa valmistui vuonna 1988.[1]
Huhtakeskuksen pienalue
Pienalueen länsiosassa on 1980–1990-lukujen aikana rakennettu kerrostalokortteli.[7] Pienalueella on myös 2000-luvun ensikymmenellä rakennettuja kerrostaloja sekä 2010-luvulla rakennettu ikääntyneille suunnattu kerrostalo.[7][8] Pienalueen itäosassa sijaitsevan entisen Kangasvuoren sairaalan ympäristöön alettiin rakentamaan uusia asuintaloja 2020-luvun taitteessa.[7][9]
Alueella ostoskeskuksen lisäksi olevia palveluita ovat muun muassa palvelutalo ja Huhtasuon yhtenäiskoulu. Alueelle rakennettiin myös Huhtasuon kirkko, joka on sittemmin lopettanut toimintansa.[10][5][2]
Kuvia
- Alueen 1990-luvulla rakennettuja kerrostaloja.
- Huhtasuon kirkko
- Huhtasuon terveysasema
- Huhtasuon yhtenäiskoulu
- 2002 rakennettuja kerrostaloja.
Lähteet
- ↑ a b c d Tyvelä, Hanna (2016): 1970-luvun lähiökeskusta rakennettuna kulttuuriympäristönä : kompaktikaupunki Jyväskylän Huhtasuolla. Pro gradu -tutkielma, Jyväskylän yliopisto. http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201606273355
- ↑ a b c Ostari 2.0 - Huhtakeskuksen kehittämisanalyysi[vanhentunut linkki]. Jyväskylän kaupunki, yhdyskuntapalvelut. 12.2.2009.
- ↑ Sale Huhtasuo - Keskimaa.fi www.s-kanava.fi. Arkistoitu 5.9.2017. Viitattu 5.9.2017.
- ↑ Ravintola ja pub Jyväskylä | Tervetuloa viihtymään! www.ravintolavemmelsaari.fi. Arkistoitu 1.10.2017. Viitattu 5.9.2017.
- ↑ a b Jyväskylän karttapalvelu kartta.jkl.fi. Arkistoitu 22.11.2020. Viitattu 5.9.2017.
- ↑ Kaikille avoin kohtaamispaikka Huhtasuon kylätoimisto. Viitattu 21.7.2023.
- ↑ a b c Jyväskylän karttapalvelu: Rakennustiedot. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Huhtasuon senioritalon kakkosvaihe käyntiin - Varttuneiden asumisoikeusyhdistys Jaso Varttuneiden asumisoikeusyhdistys Jaso. 27.3.2014. Viitattu 21.2.2018.
- ↑ Kangasvuoren entisen sairaalan alueelle suunnitellaan uutta asuinaluetta lähes 800:lle Keskisuomalainen. 9.2.2019. Viitattu 22.7.2023.
- ↑ Jyväskylän kaupunki: Huhtasuon palvelutalo www.jyvaskyla.fi. Arkistoitu 5.9.2017. Viitattu 5.9.2017.
01 Kantakaupunki | 1. Keskusta (Kirkkopuisto) · 2. Harju · 3. Puistola (Aren aukio; Tourujoki) · 4. Lutakko · 5. Mattilanpelto · 6. Mäki-Matti (Hippos; Rautpohja) · 9. Kukkumäki · 11. Nisula (Viitaniemi) · 12. Taulumäki · 14. Tourula (Kangas) · 29. Mannila |
---|---|
02 Kypärämäki-Kortepohja | 7. Kypärämäki (Köhniö) · 8. Savela · 17. Kortepohja (Haukkala; Kortesuo; Laajavuori; Ylioppilaskylä) |
03 Lohikoski-Seppälänkangas | 13. Lohikoski (Holsti; Kyyhkysenmäki; Lahjaharju; Paloniemi) · 19. Seppälänkangas (Heinälampi) · 48. Tyyppälä · 64. Ankeriasjärvi |
04 Huhtasuo | 15. Kangasvuori (Pupuhuhta; Rasinrinne; Seppälä) · 20. Huhtasuo (Huhtakeskus; Kangaslampi; Sulku) |
05 Kuokkala | 22. Ristonmaa · 23. Kuokkala (Ainolanranta; Kekkola; Pohjanlampi; Tikka) · 24. Kuokkalanpelto · 25. Ristikivi · 26. Nenäinniemi · 27. Hämeenlahti (Samulinniemi) |
06 Keltinmäki-Myllyjärvi | 18. Keltinmäki (Keltinkeskus; Mustalampi; Myllyjärvi; Mäyrämäki; Ylä-Myllyjärvi) · 35. Taka-Keljo · 36. Hanhiperä · 37. Valkeamäki |
07 Keljo | 10. Keljo (Keljonkeskus; Tarhamäki; Valkola) · 21. Keljonkangas (Sarvivuori) · 28. Sääksvuori · 30. Etelä-Keljo |
08 Halssila | 16. Halssila (Aittorinne; Kivistö; Tuohimutka) |
09 Säynätsalo | 31. Säynätsalo · 32. Lehtisaari · 33. Muuratsalo (Haikka) · 34. Kinkovuori |
10 Tikkakoski-Nyrölä | 58. Nyrölä · 60. Kuikka · 61. Tikka-Mannila · 62. Tikkakoski · 63. Kuukanpää |
11 Palokka-Puuppola | 41. Palokka · 42. Mannisenmäki · 43. Rippalanmäki · 44. Haukkamäki · 45. Kirri · 46. Heikkilä · 47. Pappilanvuori · 49. Hiekkapohja · 50. Matinmäki · 51. Jylhänperä · 52. Puuppola · 53. Saarenmaa · 57. Vertaala |
12 Vaajakoski-Jyskä | 65. Sulunperä · 66. Jyskä · 67. Väinölä · 68. Haapaniemi · 69. Vaajakoski (Wessmanninmäki) · 70. Kaunisharju · 71. Tölskä · 72. Kanavuori · 73. Hupeli (Kairahta) · 74. Laajaranta (Vuoritsalo) · 75. Oravasaari · 76. Pohjola · 77. Pitkäjärvi · 78. Leppälahti · 79. Mehtovuori |
13 Kuohu-Vesanka | 38. Ruoke · 54. Vesanka (Perälä) · 55. Kuohu · 56. Varsalanperä |
14 Korpilahti | 80. Kirkonmäki · 81. Ikolanmäki · 82. Iloniemi · 83. Kemppaisenmäki · 84. Kotamäki · 85. Tähtiniemi · 86. Korpiaho-Heinosniemi · 87. Tikkala (Moksi; Sarvenperä; Tikkala) · 88. Hirvimäki-Puolakka (Saakoski) · 89. Vespuoli (Oittila; Putkilahti) |