Luitpold

Luitpold (saks. Prinzregent Luitpold Karl Joseph Wilhelm Ludwig von Bayern) (12. maaliskuuta 1821 – 12. joulukuuta 1912) oli Baijerin sijaishallitsija ja prinssihallitsija (regentti) vuodesta 1886 aina kuolemaansa asti. ^[1][2]

Hänen vanhempansa olivat Ludvig I ^[2] ja kuningatar Therese, Saksi-Hildburghausenin prinsessa (1791–1854). Hänellä oli kahdeksan sisarusta, joista vanhimmasta veljestä tuli Baijerin kuningas Maksimilian II ja toisesta veljestä Kreikan kuningas Otto I. Hän kuului Wittelsbachin sukuun.

Hän avioitui 1. huhtikuuta 1844 Itävallan ja Toscanan arkkiherttuatar Auguste Ferdinande (1825–1864) kanssa.

Heille syntyi neljä lasta:

• Ludvig III, Baijerin kuningas (1845–1921), avioitui Itävalta-Esten arkkiherttuatar Maria Theresan kanssa; heillä oli 13 lasta, joista vanhin oli kruununprinssi Rupprecht
• Baijerin prinssi Leopold Maximilian Joseph Maria Arnulf (1846–1930), avioitui Itävallan arkkiherttuatar Giselan kanssa; heillä oli jälkeläisiä
• Baijerin prinsessa Therese Charlotte Marianne Auguste (1850–1925), etnologi, eläintieteilijä, kasvitieteilijä, matkakirjailija ja sosiaalihuollon kehittäjä; ensimmäinen nainen, joka hyväksyttiin Baijerin tiedeakatemian ja Maantieteellisen seuran jäseneksi 1892 ja sai Münchenin yliopiston kunniatohtorin arvon 1897
• Baijerin prinssi Franz Joseph Arnulf Adalbert Maria (1852–1907), avioitui Liechtensteinin prinsessa Theresan kanssa; heille syntyi Heinrich Luitpold (1884–1916), joka kuoli ensimmäisessä maailmansodassa.

Hän toimi veljenpoikansa Ludvig II:n hallituskauden viimeisinä vuosina kuninkaan sijaisena, ja kun kävi selväksi, että Ludvig oli henkisesti epätasapainoinen, Luitpold toimi valtionhoitajana. Tässä virassa hän jatkoi mielenvikaiseksi julistetun nuoremman veljenpoikansa Oton hallituskaudella.^[2] Luitpold nousi valtaan prinssihallitsijana 65-vuotiaana Ludvig II:n kuoltua, koska hänen veljenpoikansa ja lainvoimainen hallitsija Otto I oli julistettu mielenvikaiseksi.^[1]

Hallitsijan patriarkaalinen hallinto ja hänen vakaa liberaalien periaatteiden soveltaminen saivat pian kansan hyväksynnän. Vaaliuudistukset vuonna 1906 yhdistettynä ministerivastuun käyttöönottoon tekivät Baijerista Saksan demokraattisimmin hallitun kuningaskunnan. Huolimatta varauksellisuudestaan ​​Saksan keisari Vilhelm II:n politiikkaa kohtaan, Luitpold pysyi tiukasti uskollisena Saksan hallitukselle. Luitpoldin hallintokauden 26 vuotta pidettiin Baijerin kulta-aikana. Pääkaupunki München kukoisti Luitpoldin suojeluksessa ja sitä alettiin pitää kulttuurin keskuksena. Prinssihallitsija oli monien taiteilijoiden ystävä, ja hän käytti suuria summia kulttuuri- ja taidetarkoituksiin ja loi Künstlerhausin kohtaamispaikaksi ja näyttelykeskukseksi.^[2]

Luitpoldin kuoltua 91-vuotiaana joulukuussa 1912 sijaishallitsijaksi tuli hänen vanhin poikansa Ludvig, joka seuraavana vuonna valittiin kuninkaaksi nimellä Ludvig III.^[2] Luitpoldin toinen poika Leopold palveli sotamarsalkkana Saksan armeijassa.

Luitpold oli suosittu hallitsija, ja hänen kansalle jakamistaan savukkeista tuli pian keräilyesineitä. Kuten edeltäjänsä Ludvig I ja Maksimilian II, hänkin rakennutti Müncheniin kadun, joka nimettiin hänen mukaansa Prinzregentenstraßeksi. Hänen mukaansa on myös nimetty seitsenkerroksinen prinssiregentinkakku, jota yhä tarjoillaan Münchenin leipomoissa. Kakun kerrokset kuvaavat Baijerin seitsemää heimoa.^[1]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Luitpold Wikimedia Commonsissa

Auktoriteettitunnisteet Kansainväliset FAST ISNI VIAF WorldCat Kansalliset Ranska BnF data Saksa Israel Yhdysvallat Kreikka Alankomaat Puola Henkilöt BMLO Deutsche Biographie Muut RISM IdRef