Pahamaineinen aikakausi
Pahamaineinen aikakausi (esp. "Década Infame") viittaa Argentiinassa vuosina 1930–1943 vallinneeseen ajanjaksoon. Se sai alkunsa 6. syyskuuta 1930, kun sotilasvallankaappaus syrjäytti demokraattisesti valitun presidentin Hipólito Yrigoyenin. Aikakausi päättyi vuonna 1943, kun sotilasvallankaappaus kaatoi konservatiivisen hallituksen. Pahamaineiselle aikakaudelle oli ominaista poliittinen epävakaus, vaalivilppi, taloudellinen epävarmuus ja korruptio. Tänä aikana Argentiinan politiikkaa hallitsivat konservatiiviset eliitit ja sotilasjohto, jotka käyttivät valtaa autoritaarisin ottein. Taloudellisesti pahamaineinen aikakausi oli haastava. Suuri lama levisi myös Argentiinaan, aiheuttaen maaltamuuttoepidemian. Monet lamasta kärsineet pienet maanomistajat ajautuivat vararikkoon, mikä puolestaan ohjasi maata kohti tuontikorvausteollistumista. [1] [2]
1800-luvun lopulla maa rikastui nopeasti uudenaikaisen maatalouden ja kaupan ansiosta. Vuosina 1880–1930 Argentiina kuului maailman kymmenen rikkaimman maan joukkoon.[3] Argentiina säilytti suhteellisen vahvan talouskasvun 1920-luvulla, toisin kuin naapurimaat kuten Brasilia ja Chile, koska se ei kärsinyt yhtä voimakkaasti raaka-aineiden hintojen maailmantalouden romahduksesta. Kultakanta, joka oli monissa Euroopan maissa hylätty, oli edelleen voimassa Argentiinassa, mikä edisti maan taloudellista vakautta. Vuonna 1929 Argentiinassa oli eniten autoja Etelä-Amerikassa, mikä osoitti keskiluokan vahvan ostovoiman ennen Suurta lamaa. Taantuma kuitenkin lopulta pysäytti maan talouskasvun. Argentiinan asevoimat syrjäyttivät 1930 vallasta presidentti Hipólito Yrigoyenin. [4]
Irigoyenin syrjäyttämisen jälkeen presidentiksi asennettiin kenraali José Félix Uriburu. Uriburu oli vanhan konservatiivisen perheen jälkeläinen ja kallistui fasismiin. Hänen vaikutusvaltansa armeijassa ei kuitenkaan ollut yhtä suuri kuin kenraali Agustín Pedro Justolla. Justo voitti vuoden 1931 presidentinvaalit. Uusi presidentti kohtasi vaikean taloudellisen tilanteen ja teki kiistanalaisia uudistuksia. Vuonna 1933 allekirjoitettiin Roca-Runciman-sopimus Britannian kanssa, joka takasi Argentiinalle osuuden brittiläisestä lihamarkkinoista ja poisti tullit viljoilta. Vastineeksi Argentiina suostui rajoituksiin kaupankäynnissä ja valuuttakaupassa, ja Britannia säilytti kaupalliset intressinsä maassa. Sopimus oli epäsuosittu. Muut epäsuositut uudistukset koskivat rahajärjestelmää ja vientikontrollia. Taloudellinen tilanne kuitenkin parani vuoden 1935 jälkeen.[2]
Vuoden 1937 vaalit olivat täynnä vaalivilppiä ja väkivaltaa. Vaalit voitti lopulta Roberto María Ortiz. Ortizin huono terveys pakotti hänet eroamaan vuonna 1940, ja seuraaja Ramón Castillo palautti konservatiivisen koalition valtaan ja sai kenraali Juston tuen. Toisen maailmansodan puhjetessa Argentiina julisti puolueettomuutensa, eikä muuttanut kantaansa edes Yhdysvaltojen liittyessä konfliktiin vuonna 1941. Castillo yritti solmia kauppasopimuksia sekä Yhdysvaltojen että akselivaltojen kanssa vaihtelevalla menestyksellä. Kenraali Justo kuoli tammikuussa 1943, ja Castillo kaadettiin kesäkuussa sotilasvallankaappauksella. [2]
