Pohjola (Turku)
Pohjola | |
---|---|
Norrstan | |
Kaupungin kartta, jossa Pohjola korostettuna. Turun kaupunginosat | |
Kaupunki | Turku |
Suuralue | Länsikeskus |
Väkiluku | 1 601 (2007) |
Postinumero(t) | 20100 |
Infobox OK |
Pohjola (ruots. Norrstan) on kaupunginosa Turun keskustassa. Se sijaitsee keskustan pohjoisosassa Ratapihankadun ja Kähärin välissä ja kuuluu Länsikeskuksen suuralueeseen. Turun päärautatieasema sijaitsee alueella.
Pohjolan väkiluku on 1 601 (2007). Asukkaista 12,62 % on alle 15-vuotiaita, ja 13,77 % on yli 65. Äidinkielenään suomea puhuu 94,26 % asukkaista, ruotsia 3,76 % ja muita kieliä 1,98 %.
Historia
Pohjola oli pitkään suurelta osin asuttamatonta, ja osa siitä oli viljelyskäytössä.[1] Alueelle rakennettiin 1800-luvun lopulla Turun rautatieasema ja pääratapiha.
Kaupunginosa oli vuoden 1944 alueliitokseen saakka Turun pohjoisraja, ja sitä kutsuttiinkin pohjoiseksi takamaaksi.[2] Yrjänänkadun seudulle alkoi tulla asutusta 1800-luvun lopulla.[3]
Pohjoista takamaata, jota nyt alettiin kutsua Pohjolaksi, ryhdyttiin jakamaan omakotitonteiksi vuodesta 1910 alkaen. Rakentaminen pääsi varsinaisesti käyntiin 1930-luvulla.[1] Ensimmäiset kerrostalot Pohjolaan rakennettiin 1930- ja 1940-lukujen vaihteessa, mutta varsinaisesti rakentaminen pääsi liikkeelle vasta Juhannuskukkulan asuinkerrostalojen myötä 1950-luvun lopulla.[3]
Ratapiha-alueen läpi valmistui vuonna 1963 kävelysilta, joka toteutettiin kaupungin ja Valtionrautateiden yhteistyönä.[4] Alue oli aiemmin myös merkittävässä pienteollisuuskäytössä, ja vanhimmat teollisuusrakennukset rakennettiinkin jo 1900-luvun alussa.[3][1] Nämä purettiin 2000-vuosikymmenen loppupuolella, minkä jälkeen alueelle rakennettiin Veturipuiston kerrostaloalue.[3]
Rakennettu ympäristö
Pohjolaa halkovat itä-länsisuunnassa Turun ratapiha ja Köydenpunojankatu.[1] Idässä se rajoittuu Satakunnantiehen ja lännessä Koulukatuun.[1] Köydenpunojankadun itäosaa reunustaa puurivi.[3]
Alueen pohjoisosassa sijaitsee Pohjolan pientalovaltainen puutaloalue, joka rajoittuu Kähäriin.[1] Pientaloalueen koillispuolella sijaitsee Juhannuskukkulan asuinkerrosalue, vesitorni ja ammattioppilaitos.[1] Köydenpunojankatu muuttuu alueen itäosassa Yrjänänkaduksi.[3] Siellä on omakotitaloja, matalia kerrostaloja ja grillikioski.[3]
Keskellä sijaitsee Turun pääratapiha ja konepaja-alue, joka toimii nykyään Logomo-kulttuurikeskuksena. Ratapihan ylittää Humalistonkadun päästä Köydenpunojankadulle ulottuva kuusi metriä korkea jalankulkusilta. Lähellä on myös rautatieläisille aikoinaan rakennettuja asuinkerrostaloja. Pohjolan länsiosassa taas sijaitsee VR:n vanha tavara-asema. Alue on ollut aiemmin merkittävässä pienteollisuuskäytössä, ja se tunnettiin Kaunen lasiliikkeen mukaan Kaunen kulmana. Teollisuuslaitosten ja osan ratapihasta tilalla on nykyään kerrostaloalue ja ABC-liikennemyymälä. [1][3]
Katso myös
- Turun kaupunginosat
- Turun kaupunginosat väkiluvun mukaan
Lähteet
- ↑ a b c d e f g h "Kaunen kulma" (5/1998) 26.4.2005. Turun kaupunki. Arkistoitu 12.8.2009. Viitattu 23.7.2012.
- ↑ Laisaari, Olavi: Turun kaupunkialueen kasvu. Turku: Turun yliopisto, 1999. Pro gradu -tutkielma.
- ↑ a b c d e f g h Ratapiha-alueen osayleiskaavaehdotuksen (25/2005) selostus 17.3.2009. Turun kaupunki. Viitattu 23.7.2012.[vanhentunut linkki]
- ↑ Junttila, Veli: Turku 1963: Turun ratapihan ylikulkusilta avattiin. Turun Sanomat, 25.11.2013. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 8.8.2014. (Arkistoitu – Internet Archive)
Suuralueet | Kaupunginosat suuralueittain |
1. Keskusta | I kaupunginosa · II kaupunginosa · III kaupunginosa · IV Martti · V Itäranta · VI kaupunginosa · VII kaupunginosa · VIII Port Arthur · IX Länsiranta · Iso-Heikkilä · Korppolaismäki1 · Kupittaa · Kurjenmäki · Mäntymäki · Nummi2 · Pihlajaniemi3 · Ruissalo · Turun satama · Vähäheikkilä4 |
2. Hirvensalo-Kakskerta | Friskala · Haarla · Illoinen · Jänessaari · Kaistarniemi · Kakskerta · Kukola · Lauttaranta · Maanpää · Moikoinen · Oriniemi · Papinsaari · Pikisaari · Satava · Särkilahti · Toijainen |
3. Skanssi-Uittamo | Harittu · Ilpoinen · Ispoinen · Katariina · Koivula · Korppolaismäki1 · Luolavuori · Peltola · Pihlajaniemi3 · Puistomäki · Skanssi · Uittamo · Vasaramäki · Vähäheikkilä4 |
4. Varissuo-Lauste | Huhkola · Lauste · Vaala · Varissuo |
5. Nummi-Halinen | Itäharju · Kohmo · Koroinen · Kurala · Halinen · Nummi2 · Oriketo · Pääskyvuori · Räntämäki |
6. Runosmäki-Raunistula | Kaerla5 · Kastu · Kärsämäki · Raunistula6 · Runosmäki7 |
7. Länsikeskus | Kaerla5 · Kähäri · Mälikkälä · Pitkämäki · Runosmäki7 · Ruohonpää · Teräsrautela · Vätti |
8. Pansio-Jyrkkälä | Artukainen · Pahaniemi · Pansio · Perno |
9. Maaria-Paattinen | Haaga · Jäkärlä · Koskennurmi · Lentokenttä · Metsämäki · Moisio · Paattinen · Paimala · Saramäki · Tasto · Urusvuori · Yli-Maaria |
Huomautukset |
|