Sinkkijodidi
Sinkkijodidi | |
---|---|
Tunnisteet | |
CAS-numero | 10139-47-6 |
PubChem CID | 66278 |
Ominaisuudet | |
Molekyylikaava | ZnI2 |
Moolimassa | 319,18 g/mol |
Ulkomuoto | Väritön kiteinen aine[1] |
Sulamispiste | 446 °C[1] |
Kiehumispiste | 625 °C (hajoaa)[1] |
Tiheys | 4,736 g/cm3[1] |
Liukoisuus veteen | 4 320 g/l[1] |
| |
Infobox OK |
Sinkkijodidi (ZnI2) on sinkki- ja jodidi-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää lääketieteessä ja orgaanisen kemian synteeseissä.
Ominaisuudet
Huoneenlämpötilassa sinkkijodidi on väritöntä tai kellertävää hygroskooppista kiteistä ainetta. Yhdiste liukenee hyvin veteen ja liukenee myös etanoliin, glyseroliin ja dietyylieetteriin. Aine on heikko Lewis-happo, minkä vuoksi sen vesiliuokset ovat hieman happamia. Sinkkijodidi hajoaa hitaasti ilman ja valon vaikutuksesta, jolloin muodostuu jodia.[1][2][3][4]
Valmistus ja käyttö
Sinkkijodidia voidaan valmistaa liuottamalla metallista sinkkiä vetyjodidin kiehuvaan vesiliuokseen, neutraloimalla vetyjodidin vesiliuosta sinkkioksidin avulla hopean toimiessa katalyyttinä tai kuumentamalla sinkin ja jodin seosta typpi-ilmakehässä 600 °C:n lämpötilaan.[2]
- Zn + 2 HI → ZnI2 + H2
- ZnO + 2 HI → ZnI2 + H2O
- Zn + I2 → ZnI2
Sinkkijodidi on antiseptinen ja aine, mihin tarkoitukseen sitä käytetään lääketieteessä. Sitä voidaan käyttää myös astringenttina. Lisäksi yhdistettä käytetään organosinkkiyhdisteiden valmistukseen, sinkki-jodidi-tärkkelys-liuoksen valmistamiseen, katalyyttinä additio- ja substituutioreaktioissa sekä Simmons–Smith-reaktioissa.[1][2][3][4][5]
Lähteet
- ↑ a b c d e f g E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 258. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
- ↑ a b c Dieter M. M. Rohe, Rüdiger Winter Battersby & Hans Uwe Wolf: Zinc Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2014. Viitattu 30.6.2015
- ↑ a b Glenn J. McGarvey: Zinc Iodide, e-EROS Encyclopedia of Reagents for Organic Synthesis, John Wiley & Sons, New York, 2001. Teoksen verkkoversio Viitattu 30.6.2015
- ↑ a b Dale L. Perry: Handbook of inorganic compounds, s. 467. CRC Press, 2011. ISBN 9781439814628. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 30.6.2015). (englanniksi)
- ↑ Jie Jack Li: Name Reactions for Carbocyclic Ring Formations, s. 38–39. John Wiley & Sons, 2010. ISBN 978-0-470-87220-8. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 30.6.2015). (englanniksi)