Skolkovo
Skolkovo (ven. Ско́лково) on Moskovasta 20 kilometriä länteen sijaitseva venäläinen teknologia- ja uusyrityskeskus, jota toisinaan on toisinaan kutsuttu Venäjän Piilaaksoksi.[1][2]
Venäjän valtion investointi keskukseen vuoteen 2022 mennessä on noin 11 miljardia dollaria. Lisäksi hankkeeseen osallistuvat yksityiset tahot; vuonna 2019 yksityisen rahoituksen kerrottiin kattavan noin 60 prosenttia alueen toiminnoista.[2] Skolkovo-hankkeeseen on osallistunut esimerkiksi venäläinen miljardööri Viktor Vekselberg Skolkovo-säätiön presidentin roolissa.[2] Suomalainen liikemies Pekka Viljakainen on toiminut hankkeen neuvonantajana.[3]
Skolkovossa ovat toimineet ennen Ukrainan sotaa mm. Microsoft, Yahoo, Cisco, Phillips, Hewlett-Packard ja Google. Nokia on kesällä 2010 päättänyt perustaa Skolkovoon ohjelmointitutkimusyksikön, josta tulee 25-henkinen.[4] Suomalaisyrityksistä myös esimerkiksi Fortum oli ennen sotaa kiinnostunut yhteistyöstä Skolokovossa toimivien tahojen kanssa.[5]
- Ilmakuva Skolokovosta (2018).
- Teknopark Skolkovo.
- Skolkovon Tieteen ja tekniikan instituutin päärakennus.
- Skolokovon johtamisoppilaitoksen kampusta.
- MATREX Skolokovo.
Lähteet
- ↑ Erkka Mikkonen: Venäjän Piilaakso kohoaa Moskovaan – Harva uskoo hankkeen autuuteen 16.6.2016. Yleisradio, yle.fi. Viitattu 11.8.2021.
- ↑ a b c Jani Uhrman: Pekka Viljakainen - Naapurin nukkuva jättiläinen finlandiagroup.fi. Viitattu 11.8.2021.[vanhentunut linkki]
- ↑ Medvedevin neuvonantajana toiminut suomalaismiljonääri vihaa tihkuvista lausunnoista: ”Se on ihan eri mies” Ilta-Sanomat. 5.11.2022. Viitattu 13.2.2024.
- ↑ Tekniikka ja talous, 25.2.2011, s.5
- ↑ Jaana Hevonoja: Kauppalehti: Fortum kertoo aloittavansa yhteistyön venäläisen Skolkovon kanssa 6.6.2015. Yleisradio, yle.fi. Viitattu 11.8.2021.
Aiheesta muualla
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Skolkovo Wikimedia Commonsissa
- Skolkovo Moscow School of Management
- www.sk.ru