Veitakkala
Veitakkala on kylä Salossa. Kylä sijaitsee noin neljä kilometriä kaupungin keskustasta pohjoiseen kantatien 52 varrella.
Veitakkala sijaitsee Uskelanjoen laaksossa joen länsirannalla. Kylän naapurikylät ovat Isokylä, Loppi ja Pappila sekä joen vastarannalla Haukkala. Veitakkala on haja-asutusaluetta ja kylän eräänlainen keskiö on Veitakkalan kartano.[1] Veitakkala lähikylineen kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin peltomaisemiin.[2]
Veitakkala on hyvin vanhaa asutusseutua. Isokylän muinaisjäännösalue ja Veitakkalan linnamäki sijaitsevan aivan kylän tuntumassa. Niistä on tehty löytöjä pronssi- ja rautakausilta.[3] Historiallinen Hiidentie kulkee Veitakkalan läpi. Varhaisin maininta Veitakkalasta on 1400-luvulta. Kylässä on ollut kolme rälssitilaa 1700-luvulla, jotka yhdistettiin Veitakkalan kartanoksi 1800-luvun alussa. Uskelanjoen Haukkalankoskessa on ollut kylän mylly.[4]
Vuonna 1827 Veitakkalassa sattui suuri maanvyörymä, joka tukki hetkellisesti Uskelanjoen. Hankalan kylä liitettiin Veitakkalan maihin 1860-luvulla. Kartanon maista lohkaistiin kansakoululle tontti vuonna 1891. Hajanaisesti eri puolille Veitakkalaa syntyi uusia pientiloja ensin torppien itsenäistyessä ja sitten siirtoväkeä asutettaessa. Kylän nykyinen rakennuskanta on pitkälti 1900-luvun puolivälistä.[4]
Lähteet
- ↑ Kansalaisen karttapaikka Maanmittauslaitos. Viitattu 14.3.2020.
- ↑ Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet Ympäristöhallinto. Viitattu 14.3.2020.
- ↑ Veitakkalan linnamäki Kulttuuriympäristön palveluikkuna: Museovirasto. Viitattu 14.3.2020.
- ↑ a b Turun maakuntamuseon Sarakum-projekti, Salon kulttuuriympäristö ja arvot, s. 113. Turun maakuntamuseo, 2005. Teoksen verkkoversio.
Salon kaupunginosat | Aarnionperä • Alhaisi • Anisi • Anjala • Armfelt • Enola • Hermanni • Horn • Isokylä • Kaukvuori • Kauniainen • Kärkkä • Lukkarinmäki • Meriniitty • Metsäjaanu • Moisio • Mököinen • Ollikkala • Pahkavuori • Pajula • Palometsä • Paukkula • Rappula • Rauvola • Sirkkula • Tupuri • Viitanlaakso • Viitannummi • Vuohensaari • Ylhäisi |
---|---|
Angelniemen kylät | Ahtmaa (Kaksunge) • Angela • Asila • Esselpää • Angelniemen Isokylä • Kanamäki • Karviainen • Kokkila • Angelniemen Lehtiniitty • Angelniemen Marttila • Meri-Seppälä • Myllyperä • Paatelmaa (Båtsholm) • Peksala • Päärnäspää • Pöylä (Böylä) • Sapalahti (Kallmusnäs) • Tammenpää • Toppjoki • Angelniemen Torkkila • Tuiskula • Valttila |
Halikon kylät | Halikon Ahtiala • Ali-Häävälä • Ammakko • Antola • Hajala • Hevonpää • Hirvikallio • Hulvela • Hyyperä • Halikon Häntälä • Ikelä • Immala • Jaakola • Joensuu • Juva • Kalkkila • Kaninkola • Kannisto • Kankare • Karvala • Kavantola • Ketola • Kierla • Kihinen • Kinnarpyöli • Halikon Kirjola • Konkola • Korvenpää • Kultola • Vaskion Kuttila • Kuumala • Kytö • Kärävuori • Vartsalan Laiterla • Laitola • Latala • Lempilä • Vaskion Lempilä • Lokkila • Halikon Meisala • Melkola • Metsäkonkola • Halikon Montola • Mustamäki • Mustisi • Märy • Mätikkö • Naapala • Nikkilä • Noukkila • Nurkkilanpyöli • Nummi • Paavola • Pailinna • Paimoinen • Pajula • Halikon Pappila • Perälä • Pihkavuori • Piintilä • Pitkäoja • Puotila • Putola • Riikola • Rikala • Vaskion Ruotsala • Ruska • Ruuhikoski • Saarimäki • Saha • Sauvonkylä • Seppälä • Suppala • Talola • Tavola • Toijala • Toivila • Tunila • Turila • Vartsala • Viikerlä • Viala • Halikon Villikkala • Viurila • Voitilanpyöli • Vuorentaka • Vässilä • Yli-Häävälä • Yttelä • Yöntilä |
Kiikalan kylät | Hitola • Hirvelä • Johannislund • Kesälä • Kiikalan kylä • Komisuo • Kruusila • Kärkelä • Lasikylä • Kiikalan Pappila • Peltola • Pirilä • Rasvala • Rekijoki • Revä • Kiikalan Saari • Satakoski • Silva • Säräjärvi • Vanhakylä • Yltäkylä |
Kiskon kylät | Aijala • Antskog • Bergvik • Haapaniemi • Hongisto • Honkapyöli • Jyly • Kiskon Kajala • Kaukuri • Kavasto • Kiskon kirkonkylä • Kiskon Kurkela • Lappinen • Leilä • Liponböle • Liuhto • Kiskon Marttila • Metsola • Orijärvi • Sammalo • Sillanpää • Sorttila • Svartelanböle • Tieksmäki • Toija • Viiari • Kiskon Vilikkala • Ylötkylä |
Kuusjoen kylät | Hämäläinen • Impola • Kanunki • Kurkela • Kuusjoen Kuttila • Kuusjoenperä • Pappilankylä • Raatala • Tiskarla |
Muurlan kylät | Hakola • Harjula • Ilola • Järvi • Kaivonpyöli • Kaukelmaa • Muurlan Kaukola • Kistola • Muurlan Koski • Muurlan kylä • Pullola • Pyöli • Ranta • Muurlan Ruotsala • Suoloppi • Vähä-Pullola • Äijälä |
Perniön kylät | Aaljoki • Aimontappo • Aitolahti • Alaspää • Alimälkilä • Perniön Anjala • Perniön Arpalahti • Asteljoki • Eikkula • Ervasto • Ervelä • Foula • Germundsvidja • Haarla • Haaroinen • Heikkilä • Hinkkala • Hirvilahti • Huhti • Perniön Hämeenkylä • Isokuusto • Iso-Pakapyöli • Järvenkylä • Kakola • Kaukonpyöli • Kestrikki • Kieronperä • Kirakka • Kirjakkala • Kivelä • Knaapila • Koivisto • Kokkila • Kollarla • Kontola • Korttila • Perniön Koski • Kovamäki • Krootila • Kuhminen • Kumionpää • Kuusto • Kyynämäki • Kyynärä • Perniön Laiterla • Lanviikki • Lappi • Lapparla • Lassinpyöli • Latokartano • Laukka • Perniön Lehtiniittu • Leipyöli • Lemunkartano • Liiri • Lintilä • Lupaja • Makarla • Merihuhti • Metsäkylä • Metsänoja • Mussaari • Mutainen • Mäkisauru • Mälkilä • Nokoinen • Nurkkila • Osala • Paarskylä • Perniön Pappila • Penttilä • Pettälä • Pohjankartano • Pohjankylä • Preitti • Provani • Puontila • Puopyöli • Pyhäjoki • Päärinen • Perniön Saari • Skoila • Sormijärvi • Soukka • Strömma • Suksenpyöli • Suomenkylä • Suomenniitty • Sydänsauru • Talonpojanteijo • Teijo • Tilkkala • Perniön Torkkila • Tuohittu • Verkangas • Vihiniemi • Viipurinkartano • Vähä-Pakapyöli • Vähäkuusto • Vähälappi • Vähäpyöli • Väärlä • Yliskylä • Ylönkylä • Öyrilä |
Perttelin kylät | Haali • Hähkänä • Inkere • Isohiisi • Kaivola • Perttelin Kajala • Perttelin Kaukola • Nokkahiisi • Patala • Pitkäkoski • Pöytiö • Romsila • Tattula • Toramäki • Valkjärvi • Vihmalo • Vinttilä • Vähähiisi |
Suomusjärven kylät | Suomusjärven Ahtiala • Suomusjärven Arpalahti • Hintsala • Suomusjärven Häntälä • Härmälänböle • Kettula • Kitula • Koorla • Lahnajärvi • Laidike • Laperla • Lemula • Leppäkorpi • Rautsuo • Salittu • Salmi • Suomusjärven kylä • Taipale • Vareksenböle |
Särkisalon kylät | Aisböle • Bastböle • Falkki (Falkberg) • Finnari (Finnarv) • Förby • Kraila (Gråböle) • Hakkala • Heikberg • Hästö • Kaukassalo (Kolsjö) • Kiviniemi (Stensnäs) • Kota • Särkisalon Montola (Mondola) • Muuri (Murom) • Niksaari (Niksor) • Norrby • Pensalo (Pensala) • Pettu • Seppälänmäki (Smedsby) • Siksalo (Siksala) • Suutarkylä • Särkisalon kirkonkylä (Finby kyrkoby) • Söderby • Taamarla (Domarby) • Tessvärr • Verkkoranta (Verkstrand) |
Uskelan kylät | Aninen • Uskelan Anjala • Breidilä • Hakastaro • Hankala • Haukkala • Uskelan Hämeenkylä • Hämmäinen • Uskelan Isokylä • Karjaskylä • Kaukvuori • Kavila • Uskelan Kirjola • Kokkola • Kurjenpahna • Kärkkä • Loppi • Metsäjaanu • Moisio • Mäenala • Mököinen • Närvelä • Pahkavuori • Uskelan Pappila • Pappinen • Pettilä • Pukkilan kartano • Rauvola • Salon kylä • Tottola • Ulli • Veitakkala • Villilä |
Taajamat | Hähkänä • Inkere • Kaivola • Kiikalan kirkonkylä • Kitula • Kuusjoen kirkonkylä • Muurlan kirkonkylä • Märynummi • Perniön asemanseutu • Perniön kirkonkylä • Salon keskustaajama • Teijo • Toija • Vartsala • Vaskio |