Viirinlaakso
Viirinlaakso on osa Klaukkalan taajamaa Nurmijärvellä. Viirinlaakso on tuleva asuinalue Klaukkalan keskustassa, jossa sijaitsee myös Klaukkalan matkakeskus. Viirinlaakso sijaitsee vilkkaan Klaukkalantien varrella, josta kulkee päivittäin noin 16 000 autoa. Vuoden 2017 aikana aloitettiin rakentaminen kunnallistekniikalla ja matkakeskuksella. Alueelle on kaavoitettu paljon liiketilaa, ja olemassaolevien vähittäiskaupan yksikköjen lisäksi liikerakennuksia rakennetaan lisää vähintään 12 900 neliömetriä.[1]
Asuminen
Kerrostalot
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty päivitettäväksi, koska sen sisältö on osin vanhentunut. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Arkkitehtitoimisto kaavaili Luhtajoentiestä bulevardimaista katua, jonka varrella voisi olla kivijalkakauppoja yms. Korkeimpia kerrostaloja oli suunniteltu 9-kerroksisiksi, kuitenkin Nurmijärven vuokra-asunnot Oy sai rakennusluvan 10-kerroksiselle talolle. Siitä tehdään maamerkkimäinen. Kerrostaloja rakennetaan 7. Kolme kerrostaloa Klaukkalantien varteen, ja neljä tulevan Luhtajoentien varteen[2]. Klaukkalantien kerrostalojen rakennus tulee alkamaan toukokuussa 2018, ja suunniteltu valmistuminen on vuonna 2019.
Matkakeskus
- Pääartikkeli: Klaukkalan Matkakeskus
Lähteet
- Nurmijärven kunta: Klaukkalan Viirinlaakson rakentaminen käynnistymässä. nurmijarvi.fi. Arkistoitu 14.10.2017. Viitattu 14.10.2017.
- Nurmijärven kunta: Viirinlaakso rakentuu - harjannostajaisia vietettiin 15.9 nurmijarvi.fi.[vanhentunut linkki]