Virginie Demont-Breton

Virginie Demont-Breton, Pierre Petitin valokuva.

Virginie Élodie Marie Thérèse Demont-Breton (26. heinäkuuta 1859 Courrières - 10. tammikuuta 1935 Pariisi) oli ranskalainen taidemaalari. Virginie syntyi taiteellisen perheen tyttäreksi; myös hänen isänsä Jules ja setänsä Émile olivat taidemaalareita. [1]

Elämänvaiheita

Virginie Breton sai taideopetuksensa isältään. Hän piti ensimmäisen näyttelynsä vuonna 1880, samana vuonna kuin solmi avioliiton taidemaalari Adrien Demontin kanssa. Seuraavana vuonna hänet palkittiin kolmannen luokan mitalilla ja vuonna 1883 hänellä oli näyttely Pariisin Salongissa. Amsterdamin maailmannäyttelystä vuonna 1883 hän sai kultamitalin ja seuraavana vuonna kunniamaininnan. [2]

Vuonna 1890 Demont-Breton muutti miehensä kanssa Wissantiin, lähelle Pas-de-Calaisia. Hänen alkujaan muotokuvia ja historiallisia aiheita käsittänyt tuotantonsa muuttui. Se otti aiheekseen realistiseen tyyliin kuvatu maalaukset kalastajista ja erityisesti heidän vaimoistaan ja lapsistaan. [1] [2]

Demont-Breton oli yksityiselämässään omistautunut perheelleen. Ammatillisella puolella hän sai tunnustusta ja oli aktiivisesti mukana parantamassa naistaiteilijoiden asemaa. Ranskan valtio osti häneltä työn vuonna 1883 ja vuonna 1891 Comité des Artistes Français otti hänet jäsenekseen tehtävänään toimia maalaustaiteen kriitikkona. Tätä ennen naisjäseniä oli ollut vain yksi, Rosa Bonheur. Hänen töitään oli esillä myös Chicagon maailmannäyttelyssä vuonna 1893. [2]

Vuodet 1895 -1901 Demont- Breton toimi naistaiteilijoiden liiton puheenjohtajana. Yhdessä Hélène Bertaux´n kanssa he käyttivät julkisuutta taidokkaasti hyväkseen tuodessaan esille muun muassa sen, että nuorten naisten pääsy taidekouluihin on vaikeaa. Ranskan valtio myönsi hänelle kunnialegioonan ritarin arvon ja Belgian valtio antoi hänelle kunniamerkin. Vuonna 1913 hänet nimitettiin Antverpenin kuninkaallisen taideakatemian jäseneksi. [2]

Teoksia

  • Nuori kalastaja
    Nuori kalastaja
  • Alma mater
    Alma mater
  • Kalastajan vaimo
    Kalastajan vaimo
  • Veteen
    Veteen
  • Hänen miehensä on merillä
    Hänen miehensä on merillä

Lähteet

  1. a b http://www.hellenicaworld.com/Art/Paintings/en/VirginieDemontBreton.html
  2. a b c d http://awarewomenartists.com/en/artiste/virginie-demont-breton/

Aiheesta muualla

  • http://www.artnet.com/artists/virginie-demont-breton/
  • http://www.artrenewal.org/artists/virginie-demont-breton/464
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Yhdysvallat
  • Alankomaat
  • Puola
  • Portugali
Taiteenala
  • Musée d'Orsay
  • RKD Artists
  • ULAN
Henkilöt
  • Deutsche Biographie
Muut
  • IdRef